Tarina
       marraskuun 28, 1998

HAVERI SUMMER MEET 22.-23.8 1998

Haveri pics
kuutamokeikka musisoi

FHRA Tampereen seutu ry.n vuotuinen kokoontumisajo järjestettiin Viljakkalan Haverissa jo kahdeksannen kerran.Tälläkään kertaa säidenhaltijat ei ollut meidän puolella,sillä vettä satoi kuin erään naisihmisen "perseestä".Tänävuonna perinteisistä kilpailuista ei ollut mukana muutakuin lankkuhiihto ja siihenkään ei saatu kuin kaksi joukkuetta johtuen liejusesta kilpailupaikasta.Uusina lajeina oli tänävuonna otettu mukaan männän heitto ja värikuula ammunta.Ammunnassa ammuttiin värikuulilla puolentoistalitran juomapulloja ja männän heitossa käytettiin junanmäntää.

Haveri pics
Emäntä paiskaa mäntää

Tänäkin vuonna oli tarjolla elävää musiikkia jota esitti suosittu kahdenmiehen yhtye nimeltään Kuutamokeikka.Musiikki oli niin hyvää että heitä päätettiin kysyä myös esiintymään kerhon pikkujouluun.Onneksi Ressulta saatiin "liisattua" telttoja koska muuten olisi bändinpojat ja yleisö kastunut entistäkin enemmän.

Jälleen kerran kun ilta läheni loppua alkoi porukka päästä vasta vauhtiin bändinpojat taputettiin useaan kertaan takaisin.Toiset jatkoivat juhlintaa aamuun asti toiset menivät nukkumaan ajoissa ja jatkoivat aamulla juhlintaa kun selvisi kuka ajaa autoja pois. Jutun kirjoittajalla ei tänävuonna ollut ongelmaa auton ajamisen kanssa koska istuin Kangasalan Autotarvikkeen pakettiauton "jousella".

Haveri pics
Värikuulasodan voittajat

Kokoontumisajon paikkaa on ajateltu muuttaa ensivuonna joten kannattaa seurata ilmoituksia.Suunnitelmissa on herätellä henkiin" vanhoja hyviä Maisansalon aikoja", kun väkeä oli muistakin kerhoista sankoin joukoin.Väkeä Haverissa oli tänävuonna vähän vähemmän kuin muina vuosina ,mutta siihen vaikutti ilmeisesti sateinen kesä sekä myöhäinen ajankohta.Ensivuonna kokoontumisajo on tarkoitus järjestää jo kesäkuussa ,joten yöt pitäisi ainakin olla valoisampia ja lämpimämpiä.Joten ei muutakuin kesäkuuta odottamaan uusia tuulia ja uutta paikkaa.



Kilpailuiden tulokset:

Lankkuhiihto:
1 Kari S,Hista,Rauhanen,Tarmo,Kai
2 Marjatta,Tuula,Sari,Oke,Anneli

Männän heitto:
1 Jyrkkä
2 Jesse Laakso
3 Janne Lipasti
4 Rauhanen
5 Janne Lepola
6 Oke
7 Sari
8 Tuula

Värikuula ammunta :
1 Marja ja Ruuskanen
3 Allu
4 Skide
5 Jarkko H.
6 Niina Lasten kilpailuihin osallistuivat:
Vesa, Riku, Tero ja Heli kaikki kilpailijat olivat niin tasaväkisiä ,että sijoituksia ei pystytty ratkaisemaan joten kaikki palkittiin.

Palkitut ajoneuvojen omistajat:
1. Tarmo Pesonen , kauimpaa harrasteajoneuvolla tullut. .
2. Hatka , kauimpaa katto alhaalla tullut.
3. nimetön , lähimpää tullut

Seuraavat yritykset tukivat kokoontumisajon järjestämistä,muista näitä kun teet hankintoja seuraavan kerran:Suomen Hi Tech, J. Karppanen Ky, Radio 957, , Spinneri Magazine, Aamulehti ,Silja Line, V-8 Magazine, Power Set, Eiri, Tammer Diesel, Suomen Hifi klubi, Sinebrychoff, K-Kenraalintori, Soini Car Parts, Starckjohann Auto Oyj, Velj. Kopra, FHRA Tampereen Seutu Ry

Teksti: Zei Zei Jokinen
Kuvat: Sari Uusikartano

<< Edellinen sivu





Copyright 1997-2015 FHRA Tampereen Seutu ry. All rights reserved.