Tarina
       joulukuun 3, 2000

ERÄÄTKIN POLTTARIT KESÄLLÄ 2000

Kaverithan pitävät aina huolen, että tuleva sulhanen luopuu poikamiespäivistään varmasti muistettavalla tavalla. No niinhän kävi tässäkin tapauksessa. Kyseessä oli Gåsmannin Jannen polttarit.

Polttari

Kaveripiirin kesken päätettiin keksiä sulholle jotain ratkiriemukasta ja ennen kokematonta. Sehän on aina suurin ongelma, kun yritetään keksiä mahdollisimman repäsevää ohjelmaa illan ratoksi. Tässä tapauksessa piti keksiä jotain, mitä Janne ei ollut tehnyt ja kun kaveri ei tiettävästi aristellu mitään, niin jotain erilaista sen oli oltava. No kaikkea hulluahan tuli mietittyä ja lopulta päädyttiin stunt-temppuihin. Sopivasti tutuista löytyi kaveri, jota pyydettiin suunnittelemaan joku temppu, joka pystyttäisiin toteuttamaan. Ideoita tuli auton ympäriajosta lähtien, mutta toteutuksen takia päädyttiin polttamaan Janne pienen narussa temppuilun jälkeen.

Tuli launtai ja Janne oli täysin tietämätön päänsä menoksi tehdyistä suunnitelmista. Tapahtumat alkoivat puhelinsoitolla pomolta ja Jannen piti syöksyä antamaan renkaita spesiaali asiakkaalle. Työmaan pihassa ei odottanutkaan rahtari rengashuolineen, vaan tulinen Harley baby moponsa kanssa. No siinä ei muu auttanut, kun hypätä kiltisti pyörän selkään ja katsoa luottavasti tulevaisuuteen. Ajelun kruunasi vesisade, jota kyllä piisasi. Mopokyyti päättyi Pinjan pubin eteen, jossa hilpeät veikot odottivat jo sankaria.

Polttari

Matka suunnattiin pää-paloasemalle, missä odotettiin kokelasta. Ensimmäiseksi Janne nostettiin tikas-autolla 40 metriin ja sieltä piti tulla köyttä pitkin alas. Ei paljo kuulemma päätä palellu, kun katteli kaupunkia korkeuksista. Ja ei muuta, kun köyttä pikin alas. Kyllä kaikki kulkijat pysähty pällisteleen ja ihmetteleen, mitä oikein tapahtu. Siinä vaiheessa, kun tuli hälytys ja autoja rupes singahteleen, niin alko kaikkien naamalle tuleen aika huvittuneita ilmeitä. No siitä ei tarvinnu tuoreen pelastajan lähteä vielä keikalle, vaan temppu saatiin loppuun ilman keskeytystä. Tarvii sanoo, et allekirjoittaneesta ei olisi ollu, kun laskeen allensa 40 metrin korkeudessa. Eikä siinä vielä kaikki, kun sulho luuli kaiken olevan jo ohi, tuli komento seurata toiselle pihalle. Ja siellähän naama vääristyy, kun alettiin kertoon miten pitää toimia, kun koko äijä on tulessa. Joku tyhmä siinä rupes kyseleen päälliköltäkin osaako se käyttää edes vesiletkua. Eka puettiin vähä huonompaa päälle ja sit ruvettiin levittään jotain tahnaa niskaan. Koko kakun kruunasi napalmi, millä päällystettiin äijä sieltä täältä. Tulta munille, eli sit nähtiin miten sytytettiin elävä mies tuleen. Kovapäisyyttä tarvittiin kävelyyn pihan ympäri ja koko ajan lieskat löi korvissa. Kyllä lopussa syöksyttiin jo lujaa maahan sammutusta varten. Eikä muuten tullu palovammoja. Oli tosi hurja näky niissä liekeissä. Varmasti painu Jannen mieleen ainaiseen hamaan asti.

Polttamisista selvittyä koko porukka lähti valuun kerhon toimistoa kohti, jossa odotti komeat iltapuvut kaikkia. Idea oli, että kaikki pääsis vähän enemmän osallisiksi polttareihin. Illan teemaksi oli valittu VIIKINKI. TV-2 sai vuokrata meille hienot vaatteet teemaa varten. Olihan naurussa pitelemistä, kun nähtiin ne rätit. No kaikki löysi sopivaa päällepantavaa ja ilta saattoi alkaa. Siinä kaupunki oli ihmeissään, kun kadulla tuli vastaan 20 täysveristä viikinkiä. Ei ole koskaan ollu niin hauskaa, kun sai vetää oikein viikinki roolia täysillä illan ajan. Puvut kruunas miekat ja oli joku tehnyt oikein kilvenkin asian mukaisesti. Janne sai kovAna veneilijänä mukaansa oman viikinkilaivan, mitä sai kantaa koko illan. Ei kaikki ravintolat ymmärtänyt, kun sisään purjehti laiva ja lauma huutavia viikinkejä. Vastaan tuli illan aikana paljon muitakin polttariseurueita, mutta ei ollu panostusta juuri nähty iltaa varten. Kohokohta oli pitkässä pitopöydässä vietetty illallinen ravintola Haraldissa, missä tarjoilijat kadehtivat asujamme. Loppuillassa ei paljon ole kertomista, sillä kaikkihan tietävät mitä se oli. Polttareita suunnitteleville voi antaa neuvona, että pienellä panostuksella saa tosi paljon hauskemman illan aikaseksi, ja kaikki muistaa sen taatusti. Ainakin alun!!

Polttari

Polttari

Polttari

<< Edellinen sivu





Copyright 1997-2015 FHRA Tampereen Seutu ry. All rights reserved.