
syyskuun 29, 1997
KERHOTALLIn historiaa
Ohessa historian havinaa kerhotallin alkuajoilta. Kuvat on otettu nykyiseltä kerhotallilta
syksyllä 1985, jotain pientä parannusta on tapahtunut niiden ottamisen jälkeen.
|
Yhdistyksen johtokunta aloitti toden teolla kerhotallin etsimisen vuoden 1985 syksyllä ja
parhaaksi tarjotuista tiloista katsoimme nykyisen kerhotallin osoitteesta Hepolamminkatu 43, koska
se oli vasta valmistumassa ja tila oli pohjaratkaisultaan, sijainniltaan, kooltaan ja
vuokratasoiltaan parhaiten soveltuva yhdistyksen käyttöön.
Kymmenien neuvottelujen
jälkeen tallin omistajan, kaupungin edustajien ja politiikkojen kanssa päätti
kaupunginhallitus kuitenkin että kaupunki ei lähde hankkeeseen mukaan tässä
vaiheessa ja näin homma kaatui, mutta emme lannistuneet ja jatkoimme hallin omistajan kanssa
neuvotteluja koska hän oli aloittamassa uuden hallin rakentamista Ahertajankatu 17:ssa ja
sovimme että kun se valmistuu, niin tiloja tarjotaan ensisijassa meille.
Hallin puoli valmistui
helmikuun alkuun vuonna 1988 ja pääsimme muuttamaan uunituoreeseen halliin, koska olimme
saaneet kaikki neuvottelut hoidettua kuntoon kaikkien instanssien kanssa. Ensimmäisessä
tallissa oli tilaa 16 autolle ja sosiaalitilat ja muut vastaavat eivät tuntuneet valmistuvan
sovitussa ajassa ja muutenkin omistajan kanssa oli ongelmia, koska hän koitti saada esimerkiksi
jotain omia kulujansa meidän maksettavaksi, mihinkä emme tietenkään voineet
suostua ja lupauksista huolimatta sosiaalitilat eivät valmistuneet niin rupesimme
etsimään uutta kerhotallia.
|
|
Kuin vahingossa huomasimme, että se halli josta olimme
käyneet neuvotteluja aluksi oli vaihtanut muutaman kerran omistajaa ja oli parhaillaan
tyhjänä, joten neuvottelut käyntiin ja saimme ne päätökseen
kesällä 1991, joten pääsisimme muuttamaan syksyn kuluessa uuteen halliin,
kun sinne olisi tehty kaikki sovitut korjaukset.
Korjaukset viivästyivät ja viimeisiä
tehtiin kun me muutimme uuteen talliin, mutta muuttopäivää ei voinut enään
muuttaa koska vanhan hallin vuokrasopimusta oli vielä 1/2 vuotta jäljellä ja olimme
vuokranneet sen kerhon jäsenten käyttöön talveksi 91-92 ja he olivat muuttamassa
sisään heti seuraavana päivänä. Mutta kaikki muuttohommat onnistuivat
hyvin ja uuden tallin kaikki 25 paikkaa ja vanhan tallin 16 paikkaa olivat heti täynnä.
Keväällä -92 vanha talli jäi pois meidän käytöstä ja
rupesimme kehittämään uutta tallia ja rakensimme syksyllä -93 yläkertaan
upean saluunan ja kerhotilat ja vuosien saatossa tiloihin on tehty lukuisia muutoksia ja korjauksia
kuten, tallimiesten kahvi- ja sosiaalitilat on uudistettu, sauna ja muut vastaavat tilat rakennettu,
tehty pienoismalli porukalle rakentelutilaa ja hallin puolelle on rakennettu kaikenlaista uutta ja
vanhaa korjattu samoin hallin ulkopuolelle on rakennettu kaikenlaisia viihtyvyyttä
parantavia ratkaisuja ja lisää on suunnitteilla taas joka vuosi, ainakin
perinteisissä tallitalkoissa on tarkoitus korjata vanhoja tiloja ja rakentaa jotain uutta
halliin ja sen piha-alueelle.
Ensi vuonna, eli tarkemmin helmikuun 1998 alussa tulee täyteen 10 vuotta kun kerholla on
ollut kerhotalli ja kuten katsomalla oheisia kuvia, huomaat varmaan että pientä
kehitystä on tapahtunut ainakin kerhotallin suhteen, joten käy tutustumassa mitä
uutta sinne on rakennettu.
|
<< Edellinen sivu
FHRA FOOTER
Copyright © 2008 FHRA Tampereen Seutu ry. All rights reserved.
|